kuv3.jpg

 

 

Tarina, fiktiivinen
 

VALKOSIPULI

Ikkunassa oli paksut viininpunaiset samettiverhot, ja huone oli tämän johdosta hämärä.


Vanhasta rouvasta puhuttiin pienellä kylällä, että hän ei kestä päivän valoa, kuin Dracula konsanaan.


Tämä ei tietenkään pitänyt paikkaansa,
vanha rouva söi kuin söikin valkosipulia ateriallaan.

Hän on avioitunut miehen kanssa, jolle avioliitto on viides, hänelle toinen.

Näin monella kierroksella, kun on häitäkään ei enää jännitä.

Ja hän on helvetillinen miehen lapsille.

Todellinen ilkeä äitipuoli.

Hänellä on reuman runtelemat kyhmyiset sormet... ja hiukset kuin takkuinen lattia luutu, jonka hän sitoo tiukasti nutturalle.

Onko joku viettänyt joskus hänen kanssaan kauniin ja onnellisen hetken, ehkä tai ehkä ei. Todennäköisesti ei.


Hän on paha suustaan, hän sylkee kuin tulenlieskoja satuttavia sanojaan, hän tahtoo loukata, ja iva on hänen puhetyylinsä.
Suu on viiva, jota koristaa syvät uurteet, rypyt.
Isä ei saa tavata lapsenlapsiaan, lapsi suojelee lapsenlapset vanhan rouvan (ilkeän äitipuolen) haukuilta.

Yhtä sättimistä, ulkopuolelle sulkemista, pilkkaa ja vähättelyä, sen hän osaa.
Hän on pahuuden ruumiillistuma.
Onkohan joku todella nähnyt hänen syövän valkosipulia ?

Ikkunassa oli paksut viininpunaiset samettiverhot, ja huone oli tämän johdosta hämärä.
Vanhasta rouvasta puhuttiin pienellä kylällä, että hän ei kestä päivän valoa, kuin Dracula konsanaan.

Onkohan joku todella nähnyt hänen syövän valkosipulia ? En minä ainakaan, ja huhu puheita en usko... uskon vain kun itse näen... en ole nähnyt hänen haukkaavan valkosipulia, en...

 

Sen pituinen se

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: ei kaikki ihmiset pahoja ole, suurin osa on.