Lumiset askeleet tarina, fiktiivinen

 

Tehdäänpäs erikoinen kirjoitusmuoto, raapustellaan tarina hänestä. 3. persoonassa koko tarinan ajan.  Ja tarina alkaa, se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä.


LUMISET ASKELEET


Lumen peittäessä luonnon valkoiseen sädehtivään harsoonsa, mutkittelevan tien varrella, lumihuurteisia puita lumihunnussaan, hänen askeleiden viedessä meren rantaan.

Jäinen meri.


Hän kokee ulkopuolisuuden tunteen, hän ei koe kuuluvansa tänne, lumiseen maisemaan,  ja hän lähtee jatkamaan matkaansa, sinne minne hän kuuluu.


Hänellä on yllään lumivalkoinen asu.
Jalassaan vitivalkeat kengät, valkoisia lumisia askeleita lumeen astuen.

Vihreisiin kutreihin lumihiutaleet kietoutuen.


Hän on periksi antamaton luonne.
Hän on kaikista kokemistaan takaiskuista ja kärsimyksistään huolimatta vahva, hän on lannistumaton.
Hän on päässyt yli vastoinkäymisistä, läheisen kuolemasta, avioerosta, työttömyydestä.

 

2zxDa-3QTNm.jpg?1492346441

 

Kun yksi ovi sulkeutuu... toinen ovi avautuu.

 

2zxDa-3QTOm.jpg

 

Hän uskoo, että jokaisella pilvellä on kultareunus, hänellä on vahva tahto
Hänen mielestään virheet ovat vain osa onnistumista.
Periksi antamattomuudessa on kyse ratkaisujen etsimisestä ja niiden löytämisestä.
Ja tässä jalossa taidossa voi harjaantua. Tätä luonteenpiirrettä hän harjaannuttaa (periksi antamattomuutta, siis).


Jääpuikot roikkuvat räystäiltä.
Puiden oksia koristaen jäähelmet.

Kuurankukkien kauneudesta hehkuen.


Hän jatkaa matkaansa ja löytää paikkansa, todeten tänne kuulun. Ja sinne hän jää, ankkurin heittäen, juurtuen.
Maalauksellisten lumivalkoisten maisemien keskelle.

Lumiset askeleet vieden perille.

 

Sen pituinen se.


Tarinan opetus oli: Periksi antamattomuus on luonteenpiirre, jota voi harjaannuttaa.