Syrjäytyminen ja yksinäisyys

 

valkoisetkukat.jpg

 

 

Tekstiä voi raapustella monen monella tyylillä ja olen viilaillut että hionut, nikkaroinut ja punonut sekä letitellyt adjektiivejä. Maistanut tulisin maustein sanakeitoksen, joten monen monenlaisella tyylillä olen kirjoittanut.

Joskus rakennan runon riimien ympärille, tällöin runossa ei välttämättä ole sisältöä.

Nyt tehdään päin vastoin... kirjoitetaan sisältöä, minulla on painavaa asiaa...

Kirjoitetaan äärimmäisen tärkeästä asiasta, kirjoitustyylin ollessa kuin hutaisten pakattu matkalaukku kiiressä, missä kauluspaita ja likaiset sukat mytyssä... kirjoitus tyylinä on mm. höperehtäminen.

Opit kuuntelemisen jalon taidon, höperehtämis tekstiä lukiessani. Olet yhtä elämän jaloa taitoa (kuuntelemisen taitoa) rikkaampi.

Kirjoitustyyli on fiktio, mutta eiköhän Mantan kaltainen henkilö ole ihan tyypillinen suomalaismummo. Ja hänellä on sanottavaa....

Sanottavaa syrjäytymisestä, yksinäisyydestä ...

 

 

runoilijatarvirpiveronica.jpg

 

 

Maamme todellinen ongelma on syrjäytyminen.


Tänään tarinoissani on teemana: suloisen tuhansien järvein maan todellinen ongelma.

Tänään tarjolla neljä, 4, minitarinaa, samalla teemalla: syrjäytyminen.

Aloittakaamme tarina nimeltään Mimosa, ja se menee tällä kertaa näin.

 

 

valkoisetkukat1.jpg

 

Tarina, fiktiivinen
MIMOSA


Olen Mimosa, siiamilaiskissan ylpeä omistaja.
Itämainen katti, lyhytkarvainen, vinot syvän siniset itämaiset silmät, silkinpehmeä. Siro. Pitkä ikäinen. Kaiken keskipisteenä viihtyvä. Mustasukkainen kissa.
Nimeltään Kissa.
Alkuperästä on tarinoita, ja tarinathan ovat tarinoita.
Ihminen on ihminen, mutta minulla on kissa. Paras ystäväni, luotettava.
Ihminen on ihminen.

Koen olevani rakastettavampi, kuin viime vuonna. Ripauksen vähemmän katkera elämäni kolhuille. Mutta mutta... tästä huolimatta... en ole tavannut ketään keneen tahtoisin tutustua.

Asustelen Onkamossa... Se on yksi Tohmajärven monista kylistä Pohjois-Karjalassa.
Täällä meillä päin asustelee noin 400 asukasta, pikku paikka, Joensuuhun on 45 kilometriä.
Historian havinassa, 60-luvulla täällä oli jopa 5 kauppaa.
Ajat ovat muuttuneet kovin.
Shoppailen netistä ostokseni.
Onkamo on kotini, linnani, kauneinta Suomea.
Nuorena koin, että täällä ei ole mitään, nyt kun vuosia on kertynyt jonkin verran, koen että täällä on kaikki.
Järviä, vaaroja, arvokkaita, kauniita, maalauksellisia maisemia. Niitä täällä ainakin on ja tuttu ja turvallinen kylän raitti.

Olin hiljattain kurssilla, päivitin CV:ni, ja minua neuvottiin, että ikää ei kannata mainita CV:ssä, joten en kerro ikääni elämässänikään.

Olen käynyt kaikenlaisia kursseja. Kouluista vain kokki koulun.

Suomen työtilanne on mitä on.

Määräaikaisia pätkä töitä.

Helsingissä jos asustelisin, olisin kiinni työelämässä, mutta hei hei... asun Onkamossa. Työtön.

Asustelen lapsuuden kodissani, ostin veljeltäni lapsuuden kotimme, vanhempani ovat jo kuolleet.

Äitini oli hankala, riitelimme paljon, emme olleet juurikaan läheisiä. Isäni vietti veljen kanssa aikaansa, hän oli mukavampi, kuin äitini.

Veljeni on perinyt isäni luonteen, ihan leppoisa ja mukava, hänen vaimonsa on sairaanhoitajana ja heillä on kaksi poikaa. 9 ja viisi vuotiaat.

Murteeni kuulostaa lempeältä, mie ja sie.

Veljeni vaimo on huolissaan, asun korvessa, yksin... kärsinkö yksinäisyydestä ? Hänellä on koko ajan ihmisiä ympärillään, perheensä, työkaverinsa, naapurinsa, harrastuskaverit, ystävät, sukulaisensa.

En tunne ketään, Onkamossa asuu 400 ihmistä, joista näistäkään harvoista, en tunne ketään. En tahdo tutustua keneenkään.

Olen erakko.

Erakkona vetäydyn yhteiskunnasta syrjään, syy tähän lie kyllästyminen elämään ja pettyminen ihmisiin.

Ihminen on ihminen, mutta minulla on kissa. Paras ystäväni, luotettava.
Ihminen on ihminen.

Yksinäisyyteni on valinnainen.

Ja entäs veljeni vaimon läheiset. No veljeni, hän osaa olla hankala... hänen työkaverit, yksi kollega on itse piru, naapurit ovat uteliaita... harrastuskaverit, hän pelaa mm. tennistä, harrastuskaveri ei osu edes palloon... entäs ystävät, no en pidä... eräskin ystävä toteaa, että  "minulla on ollut vaikeaa... minua pitää ymmärtää" ja tällä verukkeella selittelee huonoa käytöstään... just joo... jos on ollut vaikeaa, se on tekosyy siihen, että on kusipää...  ja hänen sukunsa on mitä on.... hän on avioero lapsi, hänen isänsä kohteli kaltoin hänen äitään, tällainen jättää syvät arvet... en elelisi heidän ympäröimänään.
Eikö ole niin päin, että minun pitäisi olla huolissani hänestä ?
Ja koska asustelen keskellä en mitään, tv on seuranani, ylhäisessä yksinäisyydessäni.
On olemassa ohjelma, jossa on yksi daami ja 10 kosijaa, kukahan saa ruusun, hoh hoijakkaa.
Kauniit ja rohkeat ja Salkkarit, liian utopistisia, pidän tavallisista tarinoista.
Elokuvien suhteen olen todella kriittinen.
Kanavia on lukuisia ja välillä tuntuu ettei miltään kanavalta tule mitään.
En pidä huumorista, että peruukki  on väärinpäin päässä ja silmälasit ovat pullonpohjat, en.
Kokki ohjelmissa tehdään sosetta.
Urheilua seuraan, kaikkia lajeja. Tämä on laadukkainta tv ohjelmaa.
Televisio on seuranani.
Saan riidan aikaan tv n kanssa, jos tarjonta on huonoa. Napsautan sen kiinni, avatakseni uudestaan ja plärätäkseni kaikki kanavat uudestaan.

Avara luonto on lempiohjelmani. Siitä pidän.

Olen kyllä seurustellut, kolme kertaa. Parikymppisenä rakastuin, silloisen mieheni sisko seurusteli narkkari miehen kanssa, joka sitten pahoinpiteli minut harhoissaan. En ymmärtänyt hänen tapaansa raahata sukuaan, puolisoineen ympäriinsä. Ero. Tämän jälkeen rakastuin, 25 vuotiaana. Ero, mies oli väkivaltainen. Ja kolmas, rakastuin tulisesti, onnea kesti kaksi kuukautta, mies ehti jättää minut, ennen kuin minä hänet. Hän ei ollut väkivaltainen.
Näiden jälkeen, en totta vie kaipaa miestä vierelleni. En.
Jos jotain kaipaisin , niin työelämää.
Hain juuri puhelinmyyjän töitä kotosalla. Tällä alalla on työvoimapulaa. Ehkä nappaan työpaikan, ken tietää.
Unelma ammattini olisi olla taidegalleriassa töissä. Mutta onko täällä meillä päin taidegallerioita, ei ole ei... Metsää on ja järviä ja vaaroja. Muuta ei ole, ei...
Ja ystävät.
Minulla on ollut ystäviä, yksi kiusasi minua, toinen oli kateellinen ja kolmas löysi poikakaverin ja sen takia hylkäsi ystävänsä. En kaipaa ystäviä, en. Kukaan heistä näin jälkikäteen ajateltuna, ei ollut tuntemisen arvoinen.

Mitä sanoinkaan, sanoin, ihminen on ihminen...
Ja onhan minulla Kissa.

Olen Mimosa, siiamilaiskissan ylpeä omistaja.

Sen pituinen se

Tarinastani löytyi siis erakko. Valinnainen yksinäisyys.

Tänään tarinoissani on teemana: suloisen tuhansien järvein maan todellinen ongelma: syrjäytyminen ja yksinäisyys.

 

valkoisetkukat1.jpg

 

Ja sitten tarinaa kerrotaan Mimosan veljen vaimon, Heinin suulla.

Heini

Hei, olen Heini.
Rakastan puheensorinaa, rakastan ihmisiä, olen ihmisten ympäröimänä, jos ei ole ihmissuhteita, ei ole mitään.
Olen niin huolissani mieheni sisaresta Mimosasta, yksin asustelee keskellä ei mitään.
Menemme mieheni kanssa kesälomalla hänen luokseen, häntä piristämään.
Ihmissuhteissa on joskus ongelmia, mutta ne ratkotaan. Susi on lauma eläin, miten käy yhden suden ? Miten käy ?
Todellinen maamme ongelma on syrjäytyminen ja yksinäisyys.
En näistä kärsi, en.
Olen iloisen puheensorinan ympäröimänä. Niin töissä, kuin kotona, kuin harrastusten parissa, kaikkialla.
Sen pituinen se

Tarinan opetus oli: Todellinen maamme ongelma on syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Tänään tarinoissani on teemana: suloisen tuhansien järvein maan todellinen ongelma: syrjäytyminen ja yksinäisyys.

 

valkoisetkukat1.jpg


 
Ja sitten tarinaa kerrotaan Mantan suulla... Manta on Mimosan naapuri.

Kirjoitustyylinä: Höperehtäminen

Manta

- Olen Manta ... 82 vuotias, yksinäinen, asustelen maalla, seuranani vain kaappikellon tikitys.


- Mites ne nyt raeruohon  on unohtaneet  pääsiäisenä  laittaa (on heinäkuun 3. päivä)... Manta höperehtää.


- Tytär asuu Norjassa, muutti ukon perässä, olis kait noita ukkoja ollut lähempänäkin...


- Postitti minulle joululahjaksi vedenkeittimen, jossa on lukuisia eri nappuloita, kattilassa kait mie veden keitän, en saa koko härveliä päälle...  ja älykännykän, en saa auki puhelinta. Kolme tuntia kirjoitteli kuulumisia sähköpostiin, no puhelinta en ees päälle saa.

- Eino oli hieno mies, aina kun meni kylään, vei kahvipaketin, kerran Eino keksi piirtää ympyrän kahvipakettiin, sama kahvipaketti kiersi kylästä toiseen, Manta nauraa.

- Nykyään kaikki tiaknosoijaan ja anaylysoijaan, ei tuollaista ollut ennen... vai mitäs tuumit Ridge ?

- Ja sitä hiihettiin, hiihettiin 30 kilometriä kouluun ja takaisin...

- Ja talavella sitä oli sitä pakkasta, sitä oli kuule 40 astetta...

Ja nämä hän juttelee television Kauniiden ja Rohkeiden Ridgelle, television äärellä, yksinäinen, kun on ....

Tarinan opetus oli kysymys: Opitko tarinasta Manta mitään, jos et, se se on se diagnosoinnin ja analysoinnin tulos.

 

 

valkoisetkukat1.jpg

 


Jokos luulit, että blogimerkintäni teemalla: syrjäytyminen tuli loppuun, pisteeseen. Ei ei... vastahan aloitin kirjoittamaan äärimmäisen tärkeästä aiheesta.

Päästetään Mimosan toinenkin naapuri Hilkka ääneen.

 

Hilkka

 

Asustelen Mimosan naapurissa, tai naapurissa ja naapurissa, pari kilometria on välimatkaa. Täällä maalla asustellaan harvakseltaan.

Mieheni on kaikkeni, olemme 24/7 yhdessä... olemme onnellinen aviopari, rakastan häntä sydämein pohjasta.Jos hänestä puhuisin, lisää, loppuisi kaikki positiiviset ja kauniit adjektiivit kesken: hän on komea, älykäs, charmantti, lämmin, viisas, upea... nyt en keksi enää kauniita adjektiiveja lisää.

Minulla on kaksi aikuista lasta ja lapsenlapsi, 2 vuotias, joka on usein mummilassa. MIkä päivänsäde.


En ole syrjäytynyt, en ole yksinäinen, en.


Mutta tämä on maamme todellinen ongelma.


Ja luontoa pitäisi vaalia, myös, se on toinen ongelma.


On ihmisiä jotka tahtovat olla yksin, Mimosa, naapurini lie tällainen. Erakko.


Mutta jos yksinäisyys ei ole oma tahto, mitä se hyvin hyvin harvoin on. Se on raastavaa. Näkeehän kuinka yksinäiset kärsivät, monen moni roikkuu hirressä, syrjäytymisensä seurauksena.


Yksin ollessa kuormat tuplaantuvat, ongelmat triplaantuvat.


Kun on kumppani, hänen kanssaan voi kuormat puolitella.


Olen vain kerran elämässäni kärsinyt yksinäisyydestä, olin  sairaalassa, selkä leikkauksessa. Parissa viikossa, rupesin puhumaan yksin, ja mikä onni ja autuus kun pääsin kotiin läheisteni luokse. Ihmisten ilmoille...


Minulla on myös ystävätär, olemme tunteneet hiekkalaatikolta asti ja tänä päivänäkin pidämme yhteyttä.


Siitäpäs tulikin mieleen, pitääpäs hänelle pirautella kuulumiset.


Sen pituinen se.


Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Jos yksinäisyys ei ole oma tahto, mitä se hyvin hyvin harvoin on. Se on raastavaa.
 

 

valkoisetkukat1.jpg

 

 

Tarinani Manta raataili tv:n ääressä Ridgelle... Kauniiden ja rohkeiden Ridge on kuullut varmaan monen monen suomalaisen kuulumiset.


Katsoin muuten Kauniit ja rohkeat ... kyllä oli Ridge muuttunut... (näyttelijä siis vaihtunut)... en ollut vuosiin katsonut tv-sarjaa ja silti olin kärryillä juonesta... Brooken & Ridgen häät : ) ... viimeksi, kun katsoin sarjaa vuosia ... vuosia... sitten oli Brooken ja Ridgen häät... ja jälleen kun avasin tv:n... hääkellot kilkatti heille ...

 

Älä syrjäydy, odotas hion sanamuotoa, älä syrjäytä itseäsi.

Keneen sinä... lukijani tahtoisit tutustua, miksi et tutustu ?

 

Nuoret ovat syrjäytyneitä, ja vanhukset ovat syrjäytyneitä, ainoat jotka eivät kärsi yksinäisyydestä on nelikymppiset, heillä on yleensä perheet... mutta, nelikymppiseen ei enää tutustu, vaatii kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden ystävyys...

Tänään tarinoissani on teemana: suloisen tuhansien järvein maan todellinen ongelma: syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Todellinen ongelma: syrjäytyminen ja yksinäisyys.