runoilijatarvirpi.jpg

 

Olen raapustellut monen moisella tyylillä. Kirjoittanut riimejä, rakentanut runon riimien ympärille, näin ollen runossa ei välttämättä ole lainkaan sisältöä, vaan se on ns. liirum laarumeja. Kirjoitustyylin ollessa sädehtivä.


Olen kirjoittanut asiatekstiä. Kirjakieltä... kuin tietokirjaa lukisi.


Olen kuorruttanut verbejä.
Viilaillut adjektiivejä.
Hionut  substantiivejä.
Punonut ja letitellyt perfektejä.


Olen raapustellut tekstiä, joka on kuin hutaisten kiireessä pakattu matkalaukku, jossa likaiset sukat ja kauluspaita mytyssä, tämä siksi, että kuvastaa tunnelmaa. Tarinan tunnelmaa.


Olen kirjoittanut, kuin sokea olisi nakellut sanat seinälle, tämä teksti opettaa yhtä jaloa elämän taitoa, kuuntelemista. Kuunteleminen on äärimmäisen hyvä elämän taito.


Olen kirjoittanut sisältöä, tällöin ei ole enää niin tärkeää miten sanotaan, kunhan sanotaan.


Olen raapustellut myös äärimmäisen laadukasta, hyvää ja hienoa runoutta.


Monen moista kirjoitustyyliä.


Tarinoissani kirjoitustyyli on puhdas fiktio.
Ei faktaa, elämänkertaa.
Elämänkertaa en ehkä kirjoita koskaan.


Millaisen tarinan tahtoisit kuulla, lukijani.
Kommentoi.

(Ehkä julkaisen kommentin, ehkä en) .

Mistä tarinasta pidit ?
Mikä runo on sädehtivä ?
Mistä et pitänyt, miksi ?

Kysy pois, mitä vain, klikkaa kommentoi.

Etenkin, MILLAISEN TARINAN TAHTOISIT KUULLA ? Klikkaa kommentoi : )