Kurjuus, jopa sen maksimointi.
Kokeilenpas tätä kirjoitus tyyliä
Raapustelen fiktiivisen tarinan.
Lauseiden väliin kirjoitan runon joka jatkuu... tarinan kerronnan lomassa.
On aika uuden kirjoitustyylin, se olkoon kurjuus.

 

1NB5O-15B.jpg
 

KYYNELEET



Meillä jokaisella on murheemme kannettavanamme, meillä jokaisella risti raahattavanamme.

olen kuin valkoinen nainen mustien maassa
kuin vapautta rakastava hevonen haassa


Oli niin raskas viikonloppu, että tukkakin harmaantuu, kuljen kyyryssä, ja onnun. Vanhenin parissa päivässä hirmuisesti.

olen kuin kirjaimeton kirja
pelkät kannet


kuin kesää rakastavan ihmisen
talvi hanget


Vettä satelee, räntä piiskaa vasten kasvojani kylmässä tuulessa ja viimassa

olen kuin kitara vailla kieltä
kuin surun musertama ihminen, ei iloisia mieltä


Koiranpentukin eksyy vesi sateeseen, kadunkulmassa värjötellen

olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys


Sydän vereslihalla, kaiken ollen liian kipeää ääneen huudettavaksi

olen kuin soittorasia, mikä ei soi
huulillain kaikuu kurjuuden huokaus, oi voi


Pelkään ja vaikeroin, tuskaani ilmaan huutaen.

olen kuin nuolta vailla oleva jousi
kuin nuotiton laulu.
kuin maisema aiheinen, maisematon taulu


Kyyneleet poskillani vierien

 

olen kuin skeptikko ufo tutkimuksessa

kuin väritön maali

kuin ansaan astunut naali

 

vaivalloinen vaellukseni, tuskien, taivaltaen

 

olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys

 

olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys

 

olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys

 

Sydämessäin tuskaa, lehdettömiä puitä, ei häikäsevää ruskaa

olen kuin kuntosali vailla puntteja

kuin snobi ympärilläin junttejä

Onnun

postaan nettiin hymyileviä onnea hehkuvia kuvia

mutta ei ole täällä iloa, onnea, ei huvia

Sydäntä raastaa

olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys